torstai 1. toukokuuta 2014

Täytetyt kurkkurenkaat



















Innostuin kokeilemaan tällaisia cocktail-paloja nyt vappuaattona. Alkuperäinen resepti on Eat Drink Paleo -sivuilta. Maustamista täytyy vielä harjoitella, mutta hyvin nämä nytkin tekivät kauppansa. Kurkkurenkaiden tekemiseen tarvitaan:

kurkkua
savustettua tai paistettua lohta
punasipulia
avokadoa
sitruunamehua
mustapippuria
muita yrttejä ja mausteita maun mukaan (rucola, sinappi, basilika, wasabi)

soijakastiketta (luomu, gluteeniton)

Leikkaa kurkku tasakokoisiksi n. 3 cm paksuiksi pätkiksi. Koverra sisus pois niin, että jäljelle jää alle puolen sentin paksuiset kuoret. Jokin metallinen sylinteri olisi tähän kätevä, mutta minä leikkasin pienellä veitsellä.

Sekoita lohi ja pieneksi silputtu sipuli ja pippuri keskenään. Lisää seokseen muitakin mausteita halutessasi. Paloittele avokado ja lisää sen joukkoon sitruunamehua.

Täyty kurkkurenkaat käyttäen molempia täytteitä, päällekkäin tai vierekkäin. Päälle voi sipaista vähän wasabia, jos haluaa tulisempaa makua. Koristele esim. rucolan lehdillä.

Kasta syödessäsi soijakastikkeeseen sushin tavoin.

1 kommentti: