maanantai 19. toukokuuta 2014

Korvasienitäyte letuille

Löysin eilen korvasieniä ja keräilin vielä puutarhasta vuohenputkea. Tänään piti kehitellä itselle jotakin päivällistä ja kokeilun seurauksena syntyi mielestäni aika herkullinen sesonkiohje. Tähän voi tietysti käyttää muitakin sieniä ja nokkonen vuohenputken tilalla tai seurana voisi olla oivallista. Yksi sopiva lettuohje löytyy täältä. Ohjeen määrät ovat suurpiirteisiä ja tällä määrällä sain täytettyä kaksi lettua.

kourallinen ohjeiden mukaan käsiteltyjä korvasieniä
iso kourallinen tuoreita vuohenputken lehtiä
1 sipuli
suolaa
mustapippurirouhetta (vähän vain)
2 - 3 rkl maustamatonta luomusoijajogurttia

Kuullota hienonnettu sipuli voissa tai öljyssä. Lisää hienonnetut sienet ja vuohenputket. Paista hetken aikaa niin, että kaikki on sopivan pehmeää ja kypsää. Mausta ja sekoita joukkoon soijajogurttia sen verran, että seos pysyy kasassa ja on helppo levittää lettujen päälle. Rullaa letut kääryleiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti