sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Muffinssit mantelijauhoilla

Nämä vhh-muffinssit tuli tehtyä ilman mittausvälineitä, joten tällä hetkellä määrät ovat todellakin suuntaa-antavia. Tarkennan jos ja kun teen näitä joskus uudelleen. Ohjeesta tulee kuusi isoa muffinssia.

125 g luomuvoita
0,5 dl erytritolia tai koivusokeria
2 munaa
2 dl mantelijauhoja
2 rkl kaakaojauhetta (käytin Rakkauspakkausta)
1 tl leivinjauhetta
muutama tippa vaniljanmakuista steviaa
0,5 dl kookoshiutaleita
50 g mahdollisimman tummaa suklaata (tai nibsejä)
(kanelia ja/tai kardemummaa oman maun mukaan)

Vaahdota voi ja makeutusaine. Lisää munat yksitellen. Lisää kuivat aineet, vanilja ja lopuksi kookoshiutaleet ja suklaa rouhittuna. Paista 180 asteessa noin 15 min.

torstai 7. marraskuuta 2019

Marjainen välipalaherkku
















Tuli tarve kehittää ketogeeniseen ruokavalioon sopiva välipala ja tässä sattuivat maut niin hyvin kohdalleen, että täytyi kirjoittaa muistiin. Ainekset muistan tarkalleen mutta määrät ovat suuntaa-antavia. Halusin tehdä tästä lusikalla syötävän, ravitsevan ja myös kuituja sisältävän, jopa pieneksi ateriaksi sopivan, herkun. Tämä on todella täyttävää!

2 dl kookoskermaa tai -maitoa
1 dl mantelimaitoa
1 dl mustaherukoita
0,5 dl mustikoita
1 tl kuusenkerkkäjauhetta
0,75 dl chiansiemeniä
1 rkl psylliumkuitua
1 rkl kollageenijauhetta.
5 tippaa karamellinmakuista steviaa
1 avokado paloiteltuna

Sekoita nesteet ja marjat tasaiseksi seokseksi blenderillä tai sauvasekoittimella. Lisää jauheet, siemenet ja stevia ja sekoita joukkoon vaikka vispilällä. Annostele kahteen purkkiin tai kulhoon ja lisää molempiin vielä avokadonpalasia. Anna turvota ja jähmettyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.